25.10.2012

Beautiful Bows

Tänään saapui brittilähetys. Myyjä lähestyikin muutama päivä sitten viestillä, joten tiesin odottaa, että paketin sisältö ei ollut ihan ostoksiani vastaava. Myyjä oli erehdyksessä lähettänyt Bunny Hopin Li'l Pocketin sijaan, ja sovimmekin alustavasti, että lähetän ponin suoraan sen uudelle omistajalle Belgiaan hänen kustannuksellaan, ja hän lähettää Li'l Pocketin jälkitoimituksena.

Beautiful Bows olikin hieno, parhaassa kunnossa Hair-Do poneistani. Hieman helmiäiskulumaa löytyy ja poni vaatii puhdistuksen, mutta eiköhän tästä vielä ihan siisti poni kuoriudu :). Myyjä oli laittanut mukaan vielä rusettinauhojakin. Ei toki aitoja, mutta uusia ja kirkkaanvärisiä. Beautiful Bowsilla on hännässään hieno väriin sopiva oranssi nauha kultareunuksilla.


22.10.2012

Twisty Tail valmis



Twisty Tail sai harjaansa keltaisen raidan Lemon Drop-sävystä. Yksi plugi Envyä ja Firebirdiä tarvittiin myös. Valkoisessa raidassa oli myös muutama lyhyempi haituva, mutta pään sisäpuoli oli kuorrutettu niin isolla liimaklöntillä että olisi vaatinut dynamiittia saada reiät esiin. Siispä jätin ne sellaisekseen. Muuten tästä neidosta tuli oikein kaunis ja sain mekanisminkin liimattua niin että pää pysyy paikallaan ja häntä edelleen kelautuu sisään. Olen etsinyt Twisty Tailin USA-versiota (Quackersin posessa), mutta ei ole tullut vastaan sopivassa hinta-kunto-suhteessa.

20.10.2012

Mammaponi valmis!

Mammaponi sai ulkopuhdistuksen, ja mekanismin korjaus ei sitten vaatinutkaan sen ihmeempää kuin nuppineulan työntämisen muovista läpi. Pihtejä siinä kyllä tarvittiin. Sitä ei tarvinnut edes liimata kiinni, jämähti paikalleen  sen verran tiukasti. Innoissani rupesin kasaamaan ponia, mutta en onneksi saanut vielä mekanismia paikalleen, kun huomasin että se häntäkin olisi kiva olla olemassa :). Nyt on siis äitiponilla ehjä massumekanismi, enää puuttuisi vauvat...




Siivouspäivä painaa jälleen päälle, joten tässä nyt tulee nysvättyä kaikenlaista... Lyhyt esittely kahteen seuraavaan edessä olevaan projektiin:

Twisty Tail on ollut omassa kokoelmassa jo kauan, mutta joku oli  leikannut tältä harjan keltaisen raidan kokonaan pois.  Dollyhairilla ei ole pitkään aikaan ollut saatavana Yellow Fever-väriä, mutta päätin korvata tämän raidan nyt jollain muulla värillä. Häntä kun on tuota sekaväriä, sävy tuskin kovin voimakkaasti erottuu.

Kynitty Twinkler preparoituna odottelemassa uusia karvoja. Tinseliroottausta, ihanaa :P.

Haaste. osa 5

Tämä onkin vaativimpia haasteen osia, poni jolle on tehty jokin kampaus!? En ole kampaus-ihmisiä, joten kampaukseksi kelvatkoon tällä kertaa Happyglown tuikitavalliset letit.


Aiheeseen sopien, ei kuitenkaan varsinainen kampaus, mutta karvakoristelua kuitenkin. Sain ala-asteella luokkakaveriltani ponitavaroita, mm. Italy Peachyn, jonka harja oli kynitty epätasaiseksi. "Saat pitää niin kauan ennen kuin omat lapset haluaa niillä leikkiä." En kyllä tiedä, missä päin kyseinen ihminen asuu nykyään tai mikä on nykyiseltä nimeltään, mutta mahdolliset lapset ainakin lienevät jo niin isoja että eivät poneilla leiki :).

Myöhemmin olin heittää sen menemään, koska se oli harjoineen niin ruma. Leikkasin sille sitten samanlaisen pystyharjan kuin silloisella hoitoponillani oli, jolloin se oli siedettävämpi katsella. Jossain vaiheessa (ehkä 90-lukua?) hiuksissa oli muotia puuvillalangoista punotut afrikkalaisvaikutteiset pötköt, itselläni ei näitä ollut, mutta harjoittelin tekemään niitä ja taisin tehdä sitten muutamalle kaverillekin sellaisen. Harjoitteluvälineenä oli kynityn Peachyn häntä, ja nämä olivat säästyneet purkamatta ponikeräilykauteen asti. Tämän ponin säilytän kokoelmassa ihan vain näiden "lettien" takia, sama versio löytyy myös pitkätukkaisena.


Täytyypä tehdä joskus postaus myös ala-asteella virkkaamistani/ompelemistani ponivaatteista :).

18.10.2012

Surprise Twins Ponyn mekanismin kunnostus alulle

Kiitos Katti79n ohjeiden Kartsalla, aloitin oman yksilöni mekanismin korjauksen. Eipä todellakaan ole helppo purkaa tuo! Saati sitten mitä on tuon korjaus ja kasaaminen.

Mamma parka, tuntui aika julmalta sahata kynsiviilan kärjellä liimoja irti...

Äitikkä on varsin sievässä kunnossa.

Paitsi vatsan luukku ei pysy kiinni.

"Oho hups."
Nyt on seuraavaksi helppo kylvettää ja putsata kunnolla päällisosat, kun korjausvälineitä pitää etsiä tämän talon ulkopuolelta. Projekti jatkukoon jossain vaiheessa.

Voi eBay. Mitäs sieltä tänään tulikaan ostettua. Ei muuta kuin hair-do Beautiful Bows, taskuponeista puuttuva Li'l Pocket ja koko kolmen sarja Paradise Babyja. Kaksi ensimmäistä yhteensä reilun kolmekymppiä postikuluineen ja kolme viimeistä viisikymppiä postikuluineen. Jospa tämän jälkeen olisi taas hetken aikaa ostelematta...

Ai niin, Kanadan lotin myyjän kanssa viestiteltiin. Oli laittanut lotin kolmisen viikkoa sitten postiin, ja arvioitu kestoaika 6-10 viikkoa. Yeah Baby!

Celebrate + frendit

Tänään saapuivat 9.10. eBayssä tekemäni ostokset. Kaikki upeassa kunnossa. Party Gift Packin ponit kasassa, täytyy miettiä alanko keräämään tähän sarjaan myös tilpehöörit.


Esitelläänpä tässä myös kauan aikaa aurinkohoidossa ollut silmämaalikulumat omannut tahrainen ja karvaton no-country Mommy Bright Bouquet valmiina. Silmämaalikorjauksiin en ole lainkaan tyytyväinen, mutta muuten tästä tuli yllättävän siisti.


16.10.2012

Rainy Day - complete

Kartsan Angervoiselta tuli tänään postia. Minulla oli lapsena UK-versio sadeasusta, mutta setistä oli kadonnut viitta vuosien varrella ja jäljellä oli vain hattu. Ostin Angervoiselta viitan, nyt on setti jälleen täydellinen! Nss Shady esittelee:


10.10.2012

Italianoja

Kartsan Siiriltä tuli tänään ihana paketti, kaksi kappaletta kynittyjä ja kulunein symbolein varustettuja italialaisia: Starshine ja Sunlight taikka Bianco ja Celeste niinkuin heidät on kotimaassaan nimetty. Nämä olivatkin ensimmäiset sateenkaaritukkaiset italialaiseni, ja voi miten herkulliset värit niillä onkaan karvoissaan... Olin ajatellut kylmästi roottaamista, mutta raaskiiko noita värejä vaihtaa? Punainen ja vihreä taitavat olla mahdollisimman kaukana kaikista Dollyn sävyistä. Ymmärrän kyllä miksi Siiri halusi näistä luopua, voi kunpa joku nuoren parturin alku olisi jättänyt näiden kanssa toteuttamatta itseään, voi grrrr!


9.10.2012

Haaste, osa 4

Siipiveikkoja. Eiku -varsoja! He mahtuivat kahteen persoonallisesti rajattuun kuvaan.


Kertoisinko tähän lomaan vielä että eilen tarttui eBaysta haaviin Celebrate lauttoineen sekä kaksi ponikaveria, Spunky ja Kingsley. Niitäkään ei pitänyt aluksi alkaa kerätä mutta Creamsicle on hyllyssä orpona ponien seassa. Kai sekin nyt kavereita tahtoo?

7.10.2012

Lisää rinsessajuttuja...

Prinsessoja kuvatessa taas pisti silmään, että omassa hyllyssä on Niin Paljon kunnostettavaa. Niin kuin tuo Serenaparka, pahat silmämaalikulumat, takkutukka ja otsaplugeja poissa.


Pitihän se sitten kunnostaa. Tämän kanssa tuli vastaan erikoinen ilmiö: Dollyhairin Pussycat oli vaaleampaa kuin tämän harjas :O. En kyllä  millään uskoisi että joku olisi repinkannut noin hamppuiset karvat suoristamatta niitä? Lisäksi tämä poni on ollut minulla kohta varmaan kymmenen vuotta, oli aikoinaan kirppislöytö. No, joka tapauksessa vesivärillä sain otsaplugit lähes saman väriseksi kuin muu harja. Tinselit jälleen Mistpoolilta. Valmiina tämä yksilö onkin ihan nätti, mutta nyt on vaikea päättää, luovunko tästä, vai siitä valkotukkaiseksi haalistuneesta...





Haaste, osa 3

Prinsessaponeja!

Ensin täydet sarjat:


Sitten paria vajaa sarja:

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, persoonallinen tsekkinaiskeihäänheittäjäprinsessa:

En edelleenkään tajua, kenen mielestä nuo silmäripset sopivat ponille!?

5.10.2012

Puff Puff - puhdistuu

Sateinen ilta, mitäpä sitä muutakaan sisällä hörhöilisi kuin ponikunnostusta... Eilisten neljän ponin putsauksen jälkeen vaivasi vielä tuo sottapytty Daisy Sweet. Vastaus muutaman illan takaiseen pohdintaan, miten helppo on purkaa tuollainen hattaratukka, vastaus: helppo. Onneksi poni oli sisältä melko puhdas, häntäruostetta ei ollut kuin pikkuisen, ja se lähti lähes kokonaan shampoolla ja hammastahnalla.


Helppo oli myöskin värjätä, laittaa hoitoainetta ja föönata, ja palauttaa haalistunut reppana vähän lähemmäs uutuuden loistoaan. Vinkkinä muuten, että ainakin vesivärillä värjätessä kannattaa tehdä heti mahdollisimman oikea sävy! Itse upotin karvat ensin vähän liian keltaiseen väriin, ja kun yritin korjata sitä oranssimmaksi, lähemmäs otsakiehkuran väriä, ei se siitä juuri enää muuttunut toisella värjäyskerralla. Olisi tietysti voinut koettaa upottaa pelkästään punaiseen väriin, mutta jos se olisikin tarttunut, tulos olisi ollut katastrofi :). Parempi siis liian keltainen kuin punainen! Muovikellastumille ei nyt tähän hätään mahtanut mitään, ne ovat ja pysyvät, mutta keltaisen harjan kanssa ne eivät pistä niin pahasti silmään.

Hoitoaineen lisäyksen ja föönauksen jälkeen karvat oli helppo pöyhiä harjalla kuohkeaksi ja häntäkin meni tosi helposti takaisin paikalleen. Et voilá, keltatukkainen Daisy Sweet!




Kaunis, kauniimpi, Gypsy!

Yksi kaikkien aikojen superwantseista on täällä tänään! Kaunistakin kauniimpi, nm-kuntoinen Gypsy kampoineen. Eikä tarvitse kuin vähän pintaa pyyhkäistä niin on valmis hyllyyn.




4.10.2012

Euro Posey

Viisi ponia saapui tänään Brittilästä, ja Posey oli kuin olikin se tummakukkainen versio! Aivan ihana. Sen ehdinkin tässä jo putsaamaan, muut 4 (jotka olivat tuplakappaleita) jäivät vielä kylpyä ja kampausta odottamaan. Älyttömän likaisia ovat kaikki, mutta karvat tallella.



2.10.2012

Amerikan ponit

Niin sieltä paketista kuoriutuivat tämmöiset:

Spring Song on hirmuisen nätti, vain pientä pintalikaa ja karvojen ojennusta vailla hyllytavaraa, korviskin vielä ehjänä tallessa :). Daisy Sweet sen sijaan on pikkuisen reppana - otin postikulujen jakamiseksi mukaan kun halvalla sain, on laskenut reippaasti keltaiset värit karvoistaan muoviin... Häntäruostettakin näkyy olevan, muttei onneksi syöpää. Eipä ole koskaan tullut pp-ponia avattua, näinköhän tuon puuhkahännän saa miten helposti pois ja takaisin?

Vähän edittiä hetki sitten julkaistuun (ei sentään viitsi tehdä kolmatta postausta samana päivänä)... Selvitin Barbien harjalla Daisy Sweetin rastat hienon pöyhkeäksi.

Vaikka tämä myytiin edulliseen hintaan, on tämä kuitenkin vielä ihan edustuskelpoinen...

... vaikka karvat ovatkin melko pahasti laskeneet väriä muoviin.

Sama hännässä.

Barbien harja oli puhdas ennen tämän kampausta... Jostain syystä tekisi mieli pestä poni karvoineen o_O! Ja sen varmaan teenkin.

Vanilla Treat valmis

Kyllä tuo omatekemä roottausneula on vaan kätevä, Vanilla Treatin harja valmistui sunnuntaina Hercule Poirot'a katsellessa sivusilmällä :). Golden Deliciousia jäi jäljelle määrä, jonka arvelin olevan juuri sopivan häntään, mutta jäi se kuitenkin aavistuksen normaalia ponin häntää paksummaksi. Otin oman hyllyssä olevan Vaniljaherkun myös siistittäväksi (silmämaalikulumat silläkin, sekä kolme plugia puuttuu harjan alaosasta), ja nyt en osaa enää päättää, kumman jätän itselle ja kumman tarjoan myyntiin... Aito on aina aito, mutta rootatun normaalia pidemmät karvat ovat ehkä nätimmät... Pitää nyt odotella ainakin sinne asti, että sunnuntaina lähettämäni Dollyhairin tilaus tulee, että saa tarvittaessa aitokarvaisen Vaniljan puuttuvat plugit korvattua.

Vas. aito, oik. rootattu


Lisäksi postissa oli vielä Amerikasta tullut ponipaketti, jota en vielä ehtinyt avaamaan...